Markku Tolvanen Vuoden Vihdin Positiivisin

Vihdin Nuorkauppakamari ry järjesti Vuoden Positiivisin Vihtiläinen -äänestyksen nyt seitsemännen kerran. Yleisö on voinut äänestää ehdokastaan kesän aikana. Esiraati nosti esille kahdeksan ehdokasta perusteluineen. Tolvasen ansioksi raati mainitsi esimerkillisen ja monipuolisen osallistumisen kunnan alueella.

Markku Tolvanen on toiminut aktiivisesti Vihti-seurassa, viimeiset kymmenen vuotta puheenjohtajana. Kotiseututoiminnan lisäksi urheilu ja liikuntaharrastukset nuorten kanssa ovat Tolvaselle kaikki kaikessa.

Tolvanen tunnetaan rehtorina, joka kunnioittaa oppilaita ja koulun henkilökuntaa, ja edellyttää keskinäistä kunnioitusta myös nuorilta itseltään. 50-vuotishaastattelussaan Tolvanen sanoi keväällä, että hyvää läppää ei ole olemassakaan.

– Jos joku, vaikka vitsin varjolla, sanoo jotain minusta, jään miettimään, mitä hän tarkoitti. Satuttaminen on aina subjektiivinen kokemus. Sanoilla on valtava merkitys, Tolvanen selitti.

Pohjois-Karjalasta, Nurmeksesta kotoisin oleva Tolvanen on asunut Vihdissä yli 20 vuotta. Hän on toiminut Vihdin yhteiskoulun lukion rehtorina, lasissaan Suomen nuorimpana, Kuoppanummen koulun suunnitteluryhmän vetäjänä ja koulukeskuksen valmistuttua sen rehtorina.

– Minua on kohdeltu täällä hyvin. Olen ylpeä, että saan olla tämän talon rehtori, Tolvanen on sanonut.

Vuoden Positiivisin Vihtiläinen äänestyksen aikaisemmat voittajat ovat: vuonna 2005 Vihdin Uutisten päätoimittaja Vesa Valtonen, vuonna 2006 kahvila Il Punton omistaja Essam Fayad, vuonna 2007 yrittäjä Timo Valo, vuonna 2010 kauppias Mikko Isokangas, vuonna 2011 kunnanvaltuuston puheenjohtaja Varpu-Leena Malmgren ja viime vuonna kiinteistövälittäjä Kari Pitkänen.

Lue lisää Vihdin Uutiset 26.8.2013

Takaisin uutisiin